"Tuollahan voitaisiin järjestää vaikka Jukola"




Otsikon tokaisi kesällä 1993 Kiukaisissa järjestettyjen pm-kisojen yhteydessä Seppo Aarikka katsellessaan naapuriseurojen edustajien kanssa lähiseudun peruskarttoja. Vieressä nyökytteli Sepon tuleva vävypoika, pm-kisakartan laatinut Mika Ruuhiala eikä tämän tekstin kirjoittajakaan vastustanut ajatusta.

Idea ei ollut uusi. Veikkojen oma huippusuunnistaja Esa Helin muistaa Maarian Mahtia edustavan, Tl. Lapista kotoisin olevan Juhani Jokisen taannoin ihmetelleen, miksei ko. alueesta ole tehty suunnistuskarttaa. Lapin metsänhoitoyhdistyksen toimihenkilö Jouni Vaimala oli vastannut: "Siellä juostaan varmasti pian Jukolan viesti".

Toki alueelta on Veikkojen uutteran ja tunnontarkan kartantekijän Tarmo Jalosen jo 1980 luvulla laatima kartoitussuunnitelma, josta on toteutettu kolme karttalehteä. Ne eivät kuitenkaan ulotu tarkoituksella säästettyyn, vuoden 1999 Jukolan maastoon.


Iso työ takana...


Jukolan viestin johtoryhmän myönteistä päätöstä edelsi mittava mittava valmistelu. Syksyllä 1994 muodostettu työryhmä, johon kuuluvat Mika Ruuhiala, Seppo Aarikka, Hannu Nurminen, Anni ja Taisto Helppolainen, Kalevi Lehmus seikä Veikkojen edustajina Seppo Lempainen, Esa Helin ja Olavi Huhtala, tähtäsi aluksi vuoden 1998 Jukolaan, mutta varsin pian tavoitetta oli valmistelutyön mittavuuden vuoksi siirrettävä vuodella.

Painotan erityisesti Esan ja Mikan työpanosta. Esa kävi henkilökohtaisesti sopimassa 40 maanomistajan kanssa maankäyttöoikeudesta. Mika muotoili kirjelmiä, laati liikennekaavioita, teki mallikarttoja jne. Euralaisten kokemuksen aiemmista Jukolahakemuksista olivat suurena apuna kaiken materiaalin stilisoinnissa ja kokoamisessa.

Kymmenen kuukauden työn tuloksena asiakirjapinosta tuli melkoinen. Varsinaisen hakemuksen liitteenä olivat mm. selvitykset kulkuyhteyksistä (paikallisteistä laiva- ja lentoyhteyksiin), maanomistajien luvat, neljän kunnan (Eura, Eurajoki, Kiukainen ja Lappi) lämpimästi seurayhtymää tukeva lausunto, alustava organisaatio keskeisine vastuuhenkilöineen, järjestävien seurojen esittely, riistanhoitopiirin ja luonnonsuojelupiirin lausunnot, metsästysseurojen luvat, kansanterveystyön kuntayhtymän valvontajaoston lausunto vesi- ja jäte- ja elintarvikehuollosta, poliisin näkemys liikennejärjestelyistä sekä karttanäyte kilpailumaastosta ja alustavat suunnistusreittikaaviot.


Jättiurakka edessä


Hakemuksemme noteerattiin, ja 5 marraskuuta Jukolan johtoryhmän edustajat katsastivat tulevat kisapaikat. Suunnitelmia selostettiin ensin metsästysseuran upeassa Onsan pirtissä sanoin, piirroksin ja diakuvin, olipa valmiina kuvaamataidonopettaja Kyllikki Staffin laatimat vaihtoehtoiset, mahtavat tilataideteosehdotukset kilpailukeskukseen, jossa vieraan kävivät ja tuntuivat myös ihastuvan. Maaston laadukkuuden he varmistivat lopuksi iltapimeään venyneellä kierroksella.

Johtoryhmän myönteinen päätös syntyi tasan kuukautta myöhemmin itsenäisyyspäivän aaton iltana.

Olemme nyt siis järjestämässä vuosituhannen viimeistä ja samalla 51. Jukolan viestiä. Sopimukset kilpailuluvan myöntäjän ja seurayhtymän välillä allekirjoitetaan tammikuussa, minkä jälkeen meillä on edessämme jättiurakka. Kaikki työ huipentuu kesäkuussa 1999, kun noin 1 500 talkoolaista tarjoilevat noin 25 000 Jukolan kävijälle toivottavasti täysipainoisen, mieliinjäävän suunnistusjuhlan.


Olavi Huhtala


Paluu