Leville laske Luojani

On varhainen itsenäisyyspäivän aamu. Katuvalot näyttävät tietä maata kohti kiitäville lumihiutaleille, jotka salaliitonomaisesti pyrkivät hyökkäämään kohti havaitsemiensa olentojen silmiä ja kasvoja. Nuo oudot olennot jököttävät puhtaan valkealla pihamaalla unentäyteisten lasittuneiden silmien tähytessä sinne, missä tie valopylväskomppanian kunniakujan keskeltä putkahtaa esiin kuin maan uumenista. Odottajien kasvoilla käväisee pieni hymynkare, kun valokeila puhkaisee lumihiutaleiden muodostaman seinämän, mutta tuuli vääntää taas ilmeet entiselleen, kun pyryn seasta ei sukellakaan odotettu kulkuneuvo. Hetken kuluttua viimassa jähmettyneet patsaat heräävät henkiin, kun tuiskun keskeltä verkkokalvoille alkaa piirtyä kaiken aikaa tarkentuva kuva aivojen odottamasta ajokista. Kohmeiset kädet alkavat hamuta otetta maahan kasautuneista lumikasoista, jotka osoittautuvatkin kasseiksi ja suksipusseiksi.

Tällaisissa tunnelmissa alkoi tämäntalvinen Veikkojen hiihtomatka Levitunturin lumisiin lähimaastoihin. Pikku hiljaa voidaan alkaa puhua jo perinteestä, sillä tämänkertaisen leirin järjestysnumero oli jo neun (lue noin) yhdeksän. Vuosien saatossa matkasta on tullut monelle pakollinen hiihtokauden avaus ja tälläkin kertaa bussiin oli tunkua niin paljon, että hetken oltiin jo pulassa majoituskapasiteetin riittävyyden kanssa. Lopulta neljäskin mökki saatiin vuokrattua ja näin kaikki 34 halukasta suksijaa saattoivat ahtautua paikoilleen ja pian oltiinkin matkalla pohjoiseen.

Perillä innoikkaimmat sukset eivät millään malttaneet pysyä pusseissaan, vaan hyppäsivät lykkijöineen väkisin ladulle. Toisten menojalka rauhoittui vasta pienen juoksulenkin jälkeen, mutta valta osa väestä tyytyi vain oikaisemaan puutuneet jäsenensä vaakatasoon.

Ensimmäinen itsenäisyyden 80-vuotispäivän jälkeinen aamu nipisti kylmällä kädellään sitä tervehtimään tulleita sivakoitsijoita. Sameasti kimmeltävät hyiset lumikiteet liimasivat suksien pohjat kiinni latuun ja talven ensimmäiset kilometrit tuntuivat lähes penikulman mittaisilta. Iltapäivän lenkin viimeisillä metreillä lihakset huusivat kilpaa vatsan kanssa niin, että tuo vaikerrus vaiensi koko ympäröivän maailman.

Uusi päivä antoi pakkaselle kyytiä, mutta yön sirottelema uusi lumi jarrutteli edelleenkin suksien liikettä. Tuoreesta lumivaipasta huolimatta löytyi joukko innokkaita lähtijöitä perinteikkäälle Tour de Levi'n kierrokselle. (Lausu: Tuur dö Lövi.) Latukoneen virkaa hoitaessa valkeni, ettei umpihangessa kannata samoilla samoilla välineillä kuin kilpaladulla. Iltapäivään mennessä kymmenet suksiparit olivat hioneet 'paanan' loistavaan kuntoon heikkoa kuntohiihtelijää varten.

Tiistaipäivää synkensi haaveri, jossa Salon Pekka joutui alamäessä vasemmalle viettävässä kurvissa tekemään äkkinäisen, lähes hallitsemattoman väistöliikkeen oikealle ajauduttuaan vastaantulevien kaistalle ja LEVIsi näin nietosten keskelle. Kaatuessaan Pekka rysäytti kylkensä kantoon, mutta kykeni kömpimään ylös lähes omin voimin, eikä kantoapua näin onneksi tarvittu.

Keskiviikkoiltapäivänä sukset jätettiin mökeille lepäämään ja hiihtäjät sukelsivat paikallisen kylpylän suihkuaviin altaisiin ja höyryäviin saunoihin. Muutoinkin iltapäivä käytettiin erilaiseen palautumiseen alkuviikon rasituksista. Maan ylimpiä hiihtovalmennusoppeja noudattaen oli tällekin leirille järjestetty mahdollisuudet täysipainoiseen harjoitteluun. Nykyäänhän ei aina riitä, että harjoittelee paljon, vaan veren punasolujen määrää ja samalla elimistön hapenottokykyä voi lisätä myös levon aikana. Niinpä sinnikäs koeryhmä asusteli viikon ajan 'karpaasien' esimerkin mukaisesti erityisessä alppimajassa. Tässä nimenomaisessa versiossa osa hapesta oli typen sijaan korvattu hieman halvemmilla ja ekologisemmilla menetelmillä. Kokeilun tuloksia voitaneen arvioida kuluvan talven ja ensi kesän aikana.

Torstaina oli monella hyvin levänneellä hiihtäjällä taas vauhti päällä ja kilometrejä taittui siinä määrin, että moni jopa myöhästyi ruokailusta, mikä on kieltämättä tiukkaa itsekuria vaativa suoritus. Vai liekö sittenkin taustalla olleet tavoitteista puuttuneett kilometrit?

Tavoitteita on monenlaisia ja niiden toteuttamisessa on useita eri keinoja. Mikkolan Ilkka laskeskeli torstai-iltana, että tavoitteesta (350 km) puuttuu enää vaivaiset 100 kilometriä ja niinpä hän survaisi perjantaiaamuna suksensa ladulle tarkoituksenaan kiertää 4,4 kilometriä pitkä valolatu 23 kertaa ympäri. Suorituksen aikana tahkoaja poikkesi mökillä mehutankkauksella ja sortuipa hän kerran jopa yhteen mandariiniinkin. Päivän hämärtyessä ahkera ladun höylääjä jatkoi etenemistään kierrosten hyvetessa hyvää vauhtia. Tässä vaiheessa sattui yläparvelta Mikkolan Timon teknopumpusta tunkemaan ilmoille kappale "Encore une fois" (eli "Vielä kerran"), joka vallan mainiosti sopi senhetkiseen tunnelmaan. Lopulta 8 tuntia ja 40 minuuttia liikkeelle lähtönsä jälkeen Ilkka ymmärsi lopettaa. Maalissa karpaasi totesi kansainväliselle lehdistölle, ettei ollut kokenut moista aikaisemmin.

Lauantaiaamuna oli aika jättää leiri ja päästää alppimajaan taas virtaamaan happipitoista ilmaa. Kankkunen oli aamun puheenaiheena, mihin oli syynä edellisen illan vierailu "Hullussa Porossa". Juha oli nimittäin saapunut paikalle koko Fordin tiimin kanssa ja oli luonnollisesti herättänyt huomiota juhlakansassa.

Jopa aikataulusta etuajassa bussi nytkähti matkaan. Paluumatkan aluksi Mikkolan Matti järjesti gallupin leirin tarpeellisuudesta ja keräsi kehittämisideoita. Leiriläiset tuntuivat olevan kovin yksimielisiä matkan onnistumisesta ja kaikesta päätellen ensi talven leirille on vähintään yhtä paljon halukkaita kuin tälläkin kertaa, joten nopeat syövät hitaat.

Lisää hiihtoleirillä otettuja kuvia löydät Veikkojen kotisivulta osoittesta: http://www.utu.fi/~ramiri

Tero Peltola

Palaas takasin "muut" -sivulle
Palaas takasin "VeikkoViestin sivulle"