Oche ... alaaf!!!

Tuo merkillinen sanapari raikuu korviin joka vuosi helmikuun alkupäivinä. Tällöin on nimittäin läntisessä Saksassa karnevaaliaika ja väki tungeksii kaduilla mitä erilaisimmissa asuissa huudellen riehakkaasti eläköötä kotikaupungilleen Aachenille. Tuon kaupungin ihmisiin ja elämään oli minullakin mahdollisuus tutustua Saksassa viettämäni yhdentoista kuukauden aikana.

Virallinen syy matkaan lähtemiselle oli kielitaidon kohentaminen, opiskelu sekä vieraiden kulttuurien oppiminen, mutta eihän sitä koko ikänsä liikkumaan tottunut ihminen vieraassakaan maassa osaa aloillaan olla. Niinpä kaupungin ja korkeakoulun lisäksi myös niiden tarjoamat liikuntapalvelut tulivat vuoden aikana varsin tutuiksi.

Opiskelijaliikuntakulttuuri Keski-Euroopassa poikkeaa täkäläisestä jonkin verran jo pelkästään lajivalikoimansakin puolesta. Muutoinkin kaikesta näkee, että korkeakoulu haluaa panostaa opiskelijoiden liikuntaharrastuksen edistämiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on korkeakoulun oma urheilutalo, jossa joka ilta satamäärin opiskelijoita vuodattavat hikipisaroita jumpan, voimistelun sekä erilaisten pallopelien ja kamppailulajien parissa.

Suosituin liikuntamuoto opiskelijoiden keskuudessa on 'fitness' eli eräänlainen aerobicin ja suomalaisen kuntopiirin välimuoto. Ilta toisensa jälkeen urheilutalon suuri palloilusali täytyy innokkaista jumppaajista, joista kovakuntoisimmat hikoilevat parikin tuntia yhtä soittoa. Toinen lukuisista viikottaisista vuoroista huolimatta salin ruuhkauttava laji on sulkapallo, jonka pariin kokoontuu päivittäin joukko monen tasoisia mailan heiluttajia.

Varsin kattavasta lajivalikoimasta huolimatta yhdestä harrastuksesta piti vuodeksi luopua - nimittäin suunnistuksesta. Lähimetsiköissä liikuskelu onnistui kyllä kaupungin turistikartasta otetun kopion avulla, mutta siitä oli lähinnä vain lenkkipolun löytämisen tueksi. Niinpä kyseinen puute oli paikattava muilla kiinnostavilla harrasteilla. Fitness ja sulkapallo kuuluivat viikon vakio-ohjelmistoon, mutta paljon muutakin tuli harrastettua. Eräs mielenkiintoisimmista kokeiluista oli aquafitness eli vesijumppa. Suomalaiselle sana tuo mieleen lähinnä vanhusten kuntoutuksessa käytetyn rauhallisen liikehdinnän altaan reunakaiteen vieressä, mutta saksalainen versio on lähinnä metrisessä vedessä painot käsissä suoritettavaa aerobicia, jota tahdittaa rytmikäs musiikki.

Koulun tarjonnan eksoottisempaa päätä edustaa jonglööraus, jota itsekin tuli harrastettua varsin säännöllisesti. Näin aikoinaan kotona opeteltuja perustaitoja tuli paranneltua ja ohessa tuli opittua lukuisa joukko uusia temppuja, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Viikottaiset harjoitukset kävivät myös hyvästä viihteestä, kun pääsi 'livenä' seuraamaan toisten harjoitellessa esimerkiksi yksipyöräisellä polkupyörällä ajoa tai seitsemällä pallolla heittelyä. Ei vierestä katsellessa voinut kuin ihastella toisten taitoja, kun itse saa viittä palloa pysymään hädintuskin kymmentäkään sekuntia ilmassa.

Tero & keilat

Vaihto-opiskelijat järjestivät luonnollisesti myös keskenään erilaisia liikuntatapahtumia. Syksyn aikana tutustuin pariin kolmeen otteeseen luistelun ihmeelliseen maailmaan Aachenin jääkiekkopyhätössä. Kuten arvata saattaa, olivat ensimmäiset luistimen piirrot espanjalaisille, ranskalaisille ja muille eteläisemmän Euroopan asukeille hieman huterat ja kaukalon laidat tulivat monille tutuiksi, mutta kyllä harjoitus tässäkin lajissa jotain auttaa.

Joka perjantai oli mahdollisuus tutustua toiseen pohjoismaiseen lajiin, nimittäin sählyyn. Pääasiassa kenttä täyttyi suomalaisten lisäksi rakkaista länsinaapureistamme, mutta aina välillä joukkoon eksyi muutama belgialainen, espanjalainen, englantilainen ja saksalainen kokeilemaan taitojaan tässä jokaopiskelijan liikuntamuodossa.

Talvella paikallinen opiskelijajärjestö järjesti vaihto-opiskelijoille oman tanssikurssin, jossa perusaskeleita opeteltiin sambasta rumbaan ja jivesta wieninvalssiin. Innokkaimmat parketin kuluttajat saattoivat jatkaa kuvioiden hiomista korkeakoulun järjestämillä tanssikursseilla.

Jott'eivät Välimeren seudun asukkaat olisi kokeneet oloaan aivan vieraantuneiksi pitkin talvea harrastettujen skandinaavisten urheilumuotojen jälkeen, päätin kesällä ottaa järjestääkseni vaihto-opiskelijoiden välisen jalkapalloturnauksen, jossa kansalliset yhdistelmäjoukkueet mittelivät epävirallisesta Euroopan mestaruudesta. Alun perin suomalaisten oli tarkoitus muodostaa yksin oma joukkueensa, mutta, koska ruotsalaiset ja norjalaiset eivät saaneet jalkeille kuin vaivaiset kaksi pelaajaa, päätimme hyväksyä nuo urheat viikingit mukaan joukkoomme.

Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Ranska-Belgia -yhdistelmä, joka onnistui jopa siirtymään terävällä läpiajolla johtoon, mutta tuomarin pillin soidessa ottelun päättymisen merkiksi, pohjoinen joukkueemme poistui kentältä 2-1 voittaneena. Välieräottelussa päänahkaamme lähti metsästämään perinteikkäiden jalkapallomaiden Englannin ja Irlannin joukkue. Värikkäiden vaiheiden jälkeen saarivaltakuntalaiset saattoivat todeta epäonnistuneensa jokaisessa maalintekopaikassaan ja joutuneensa kaivamaan kerran pallon omasta maalistaan.

Loppuottelussa sensaatiomaista yllätysjoukkuetta vastaan marssi etelämaalaisella itsevarmuudella liuta pallo jalassa syntyneitä italialaisia ja espanjalaisia. Ottelu oli finaalipelin arvoinen ja pulssia nostattavia hyökkäyksiä vyöryi vuoroin kumpaankin päähän - välillä jopa maalivahdinkin, kun eräs espanjalainen pääsi torjuntani jälkeen potkaisemaan kolmesta metristä sydämensä kyllyydestä vastapalloon. Vastapuolen epäonneksi satuin heittäytymään pallon tielle niin, että se kimposi otsastani takaisin kentälle ja maali jäi siitäkin tilanteesta tekemättä. Sen sijaan verkko soi toisessa päässä muutaman terävän harppuunahyökkäyksen seurauksena neljästi ja näin oli tunnetusti suuriin jalkapallomaihin lukeutuva Suomi niittänyt taas mainetta ja kunniaa ja hankkinut uuden arvokkaan jalokiven ennestäänkin upeaan kruunuunsa.

Jalkapallomestarit

Palattuani takaisin Suomeen on lajivalikoima palannut taas lähes ennalleen. Takana ovat vesijumpan loiskeet ja fitness'n askelkuviot. Välillä latua tahkotessa muistuvat mieleeni mukavat muistot kesäisestä jalkapalloturnauksesta ja sulkapallopeleistä belgialaista kaveriani vastaan, jonka sukunimi on muuten Tampère. Toisaalta samalla odottaamyös kesää, jolloin pääsee taas yli puolentoista vuoden tauon jälkeen ampaisemaan kartta kourassa metsään. Kotona palloja nakellessa silmiin piirtyy kuva kavereista, joiden käsissä esineet suorastaan leijuivat ilmassa.

Vaikka välimatkaa noihin urheiluhetkiin on ajallisesti ja varsinkin maantieteellisesti paljon, voi niihin onneksi palata aina uudelleen valokuvakansiota selaamalla ja lentämällä niiden siivellä hetkeksi takaisin Aacheniin. Oche alaaf!!!

Tero Peltola

Paluu...