Oche ... alaaf!!!
Tuo merkillinen sanapari raikuu korviin joka vuosi helmikuun alkupäivinä.
Tällöin on nimittäin läntisessä Saksassa karnevaaliaika ja väki tungeksii
kaduilla mitä erilaisimmissa asuissa huudellen riehakkaasti eläköötä
kotikaupungilleen Aachenille. Tuon kaupungin ihmisiin ja elämään oli
minullakin mahdollisuus tutustua Saksassa viettämäni yhdentoista kuukauden
aikana.
Virallinen syy matkaan lähtemiselle oli kielitaidon kohentaminen, opiskelu
sekä vieraiden kulttuurien oppiminen, mutta eihän sitä koko ikänsä
liikkumaan tottunut ihminen vieraassakaan maassa osaa aloillaan olla. Niinpä
kaupungin ja korkeakoulun lisäksi myös niiden tarjoamat liikuntapalvelut
tulivat vuoden aikana varsin tutuiksi.
Opiskelijaliikuntakulttuuri Keski-Euroopassa poikkeaa täkäläisestä jonkin
verran jo pelkästään lajivalikoimansakin puolesta. Muutoinkin kaikesta
näkee, että korkeakoulu haluaa panostaa opiskelijoiden liikuntaharrastuksen
edistämiseen. Tästä hyvänä esimerkkinä on korkeakoulun oma urheilutalo,
jossa joka ilta satamäärin opiskelijoita vuodattavat hikipisaroita jumpan,
voimistelun sekä erilaisten pallopelien ja kamppailulajien parissa.
Suosituin liikuntamuoto opiskelijoiden keskuudessa on 'fitness' eli
eräänlainen aerobicin ja suomalaisen kuntopiirin välimuoto. Ilta toisensa
jälkeen urheilutalon suuri palloilusali täytyy innokkaista jumppaajista,
joista kovakuntoisimmat hikoilevat parikin tuntia yhtä soittoa. Toinen
lukuisista viikottaisista vuoroista huolimatta salin ruuhkauttava laji on
sulkapallo, jonka pariin kokoontuu päivittäin joukko monen tasoisia mailan
heiluttajia.
Varsin kattavasta lajivalikoimasta huolimatta yhdestä harrastuksesta piti
vuodeksi luopua - nimittäin suunnistuksesta. Lähimetsiköissä liikuskelu
onnistui kyllä kaupungin turistikartasta otetun kopion avulla, mutta siitä
oli lähinnä vain lenkkipolun löytämisen tueksi. Niinpä kyseinen puute oli
paikattava muilla kiinnostavilla harrasteilla. Fitness ja sulkapallo
kuuluivat viikon vakio-ohjelmistoon, mutta paljon muutakin tuli
harrastettua. Eräs mielenkiintoisimmista kokeiluista oli aquafitness eli
vesijumppa. Suomalaiselle sana tuo mieleen lähinnä vanhusten kuntoutuksessa
käytetyn rauhallisen liikehdinnän altaan reunakaiteen vieressä, mutta
saksalainen versio on lähinnä metrisessä vedessä painot käsissä suoritettavaa
aerobicia, jota tahdittaa rytmikäs musiikki.
Koulun tarjonnan eksoottisempaa päätä edustaa jonglööraus, jota itsekin tuli
harrastettua varsin säännöllisesti. Näin aikoinaan kotona opeteltuja
perustaitoja tuli paranneltua ja ohessa tuli opittua lukuisa joukko uusia
temppuja, kuten oheisesta kuvasta näkyy. Viikottaiset harjoitukset kävivät
myös hyvästä viihteestä, kun pääsi 'livenä' seuraamaan toisten harjoitellessa
esimerkiksi yksipyöräisellä polkupyörällä ajoa tai seitsemällä pallolla
heittelyä. Ei vierestä katsellessa voinut kuin ihastella toisten taitoja,
kun itse saa viittä palloa pysymään hädintuskin kymmentäkään sekuntia
ilmassa.
Vaihto-opiskelijat järjestivät luonnollisesti myös keskenään erilaisia
liikuntatapahtumia. Syksyn aikana tutustuin pariin kolmeen otteeseen luistelun
ihmeelliseen maailmaan Aachenin jääkiekkopyhätössä. Kuten arvata saattaa,
olivat ensimmäiset luistimen piirrot espanjalaisille, ranskalaisille ja
muille eteläisemmän Euroopan asukeille hieman huterat ja kaukalon laidat
tulivat monille tutuiksi, mutta kyllä harjoitus tässäkin lajissa jotain
auttaa.
Joka perjantai oli mahdollisuus tutustua toiseen pohjoismaiseen lajiin,
nimittäin sählyyn. Pääasiassa kenttä täyttyi suomalaisten lisäksi rakkaista
länsinaapureistamme, mutta aina välillä joukkoon eksyi muutama belgialainen,
espanjalainen, englantilainen ja saksalainen kokeilemaan taitojaan tässä
jokaopiskelijan liikuntamuodossa.
Talvella paikallinen opiskelijajärjestö järjesti vaihto-opiskelijoille oman
tanssikurssin, jossa perusaskeleita opeteltiin sambasta rumbaan ja jivesta
wieninvalssiin. Innokkaimmat parketin kuluttajat saattoivat jatkaa kuvioiden
hiomista korkeakoulun järjestämillä tanssikursseilla.
Jott'eivät Välimeren seudun asukkaat olisi kokeneet oloaan aivan
vieraantuneiksi pitkin talvea harrastettujen skandinaavisten urheilumuotojen
jälkeen, päätin kesällä ottaa järjestääkseni vaihto-opiskelijoiden välisen
jalkapalloturnauksen, jossa kansalliset yhdistelmäjoukkueet mittelivät
epävirallisesta Euroopan mestaruudesta. Alun perin suomalaisten oli
tarkoitus muodostaa yksin oma joukkueensa, mutta, koska ruotsalaiset ja
norjalaiset eivät saaneet jalkeille kuin vaivaiset kaksi pelaajaa, päätimme
hyväksyä nuo urheat viikingit mukaan joukkoomme.
Ensimmäisellä kierroksella vastaan asettui Ranska-Belgia -yhdistelmä, joka
onnistui jopa siirtymään terävällä läpiajolla johtoon, mutta tuomarin pillin
soidessa ottelun päättymisen merkiksi, pohjoinen joukkueemme poistui kentältä
2-1 voittaneena. Välieräottelussa päänahkaamme lähti metsästämään
perinteikkäiden jalkapallomaiden Englannin ja Irlannin joukkue. Värikkäiden
vaiheiden jälkeen saarivaltakuntalaiset saattoivat todeta epäonnistuneensa
jokaisessa maalintekopaikassaan ja joutuneensa kaivamaan kerran pallon
omasta maalistaan.
Loppuottelussa sensaatiomaista yllätysjoukkuetta vastaan marssi
etelämaalaisella itsevarmuudella liuta pallo jalassa syntyneitä
italialaisia ja espanjalaisia. Ottelu oli finaalipelin arvoinen ja pulssia
nostattavia hyökkäyksiä vyöryi vuoroin kumpaankin päähän - välillä jopa
maalivahdinkin, kun eräs espanjalainen pääsi torjuntani jälkeen potkaisemaan
kolmesta metristä sydämensä kyllyydestä vastapalloon. Vastapuolen epäonneksi
satuin heittäytymään pallon tielle niin, että se kimposi otsastani takaisin
kentälle ja maali jäi siitäkin tilanteesta tekemättä. Sen sijaan verkko soi
toisessa päässä muutaman terävän harppuunahyökkäyksen seurauksena neljästi
ja näin oli tunnetusti suuriin jalkapallomaihin lukeutuva Suomi niittänyt
taas mainetta ja kunniaa ja hankkinut uuden arvokkaan jalokiven ennestäänkin
upeaan kruunuunsa.
Palattuani takaisin Suomeen on lajivalikoima palannut taas lähes ennalleen.
Takana ovat vesijumpan loiskeet ja fitness'n askelkuviot. Välillä latua
tahkotessa muistuvat mieleeni mukavat muistot kesäisestä
jalkapalloturnauksesta ja sulkapallopeleistä belgialaista kaveriani vastaan,
jonka sukunimi on muuten Tampère. Toisaalta samalla odottaamyös kesää,
jolloin pääsee taas yli puolentoista vuoden tauon jälkeen ampaisemaan kartta
kourassa metsään. Kotona palloja nakellessa silmiin piirtyy kuva kavereista,
joiden käsissä esineet suorastaan leijuivat ilmassa.
Vaikka välimatkaa noihin urheiluhetkiin on ajallisesti ja varsinkin
maantieteellisesti paljon, voi niihin onneksi palata aina uudelleen
valokuvakansiota selaamalla ja lentämällä niiden siivellä hetkeksi takaisin
Aacheniin. Oche alaaf!!!
Tero Peltola
Paluu...