Etusivu
Suunnistajat ovat viime vuosina napsineet SM-kisoista mitalin silloin
tällöin, ja pari vuotta sitten Esa Helin toi Veikoille ensimmäisen
suunnistuksen SM-kullan yösuunnistuksessa. Kultaketjuun tuli tänä vuonna
kaksi komeaa lisälenkkiä. Esa näytti, että suunnistus sujuu myös
"päiväsnäöllä" ja vei normaalimatkan SM:n. Veikkoihin siirtynyt lavialainen
Timo Mikkola puolestaan oli SM-kisojen nuorimman eli 15-vuotiaiden sarjan
normaalimatkan ykkönen. Kevään pitkien matkojen SM-kisassa Timo jo
"varoitteli" tulostaan 15. sijallaan, vaikka tuolloin samassa sarjassa
olivat myös vuotta vanhemmat pojat.
Kahtena edellisenä vuonna mitaleilta niukasti pudonnut (neljäs) H35-
sarjan viestijoukkue Timo Asikainen, Ari Anttas ja Esa Helin suunnisti
nyt hopeaa sekä Timo myös henkilökohtaisen SM-pronssin yösuunnistuksessa.
Kun vielä H18-sarjan viestikolmikko Jani Vahala, Ilkka Mikkola ja Lasse
Lempainen tsemppasi pronssille, seuralle kertyi peräti viisi
SM-kisamitalia.
SM-tasolla kirjattiin myös lukuisia muita huippusuorituksia. Ari Anttas
oli H40-sarjan normaalimatkalla 4:s ja H35-sarjassa pikamatkalla 6:s.
Timo Asikainen juoksi keväällä pitkien matkojen SM-kisassa viidenneksi
ja oli normaalimatkalla 17:s. Ilkka Mikkola (H17) ja Lasse Lempainen (H18)
olivat molemmat normaalimatkalla 12. sijalla. Pikamatkan SM-kisassa
Lasse oli 11:s ja Ilkka 17:s sekä Esa Helin H35-sarjassa 16:s. H18-sarjan
viestissä seuran kakkosjoukkuekin Timo Mikkola, Samuli Koskialho ja Saku
Asikainen oli plakettisijojen (10 parasta) tuntumassa 14:s.
Seuran kaikkien aikojen paras SM-menestys nosti Veikot suunistusseurojen
välisessä pistekisassa 47:nneksi 40 pisteellä. Edellisvuonna sijoitus oli
86:s.
Nuoret Jukolassaan jälleen palkinnoille
Veikkojen nuoret suunnistajat osuivat vuosi sitten Lohjalla Nuorten
Jukolassa palkintoputkeen. Joukkue oli Lohjalla 12:s ja yllätti jälleen
elokuussa Mynämäellä, jossa se 14. sijallaan ja myös parhaana
satakuntalaisjoukkueena pääsi jälleen mukaan palkintoseremonioihin.
Koko runsaan kolmen tunnin viestin ajan Veikot eteni aivan kärjen
tuntumassa, neljännen osuuden jälkeen Juha Asikainen vaihtoi jopa
kakkosena. Viestin jännittävistä vaiheista kertoo sisäsivuilla joukkueen
vahvana tukena ja psyykkaajana sekä Lohjalla että Mynämäellä toiminut
Kallikarin Tommi.
Kuvassa joukkue palkintojenjaossa juoksujärjestyksessä Timo Mikkola (oik.),
Jussi Uusitalo, Lenita Lempainen, Juha Asikainen, Sanna Aaltonen, Marika
Siivonen ja Lasse Lempainen. Plaketit ojensi hiihtosuunnistushuippuihimme
kuuluva Mynämäen Suunnistajien kasvatti Vesa Mäkipää.
(NÄette aivan oikein. Mitään kuvaa ei ole).
Paluu askel takaperin