PPL:n Koronainfo-tiedote 5: Yhdessä eteenpäin!

27.3.2020

Tähän tiedotteeseen on koottu ajankohtainen tilannekatsaus pesäpallotoimijoille hyvin poikkeuksellisissa oloissa, jotka on aiheuttanut koronaviruspandemia.

Tietoa tilanteesta on lisäksi saatavissa osoitteesta www.pesis.fi/korona sekä Olympiakomitean nettisivuilta.

Urheilusta vastaava tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen lähetti terveisensä suomalaiselle urheilukentälle hetki sitten.

Pesäpalloliiton järjestämät tilaisuudet

THL:n ohjeiden mukaisesti lähikontakteja muiden ihmisten kanssa tulee välttää vallitsevassa tilanteessa. Pesäpalloliiton aiempaa päätöstä perua tapahtumat maaliskuun loppuun saakka jatketaan ja siihen liitetään etäyhteyksien hyödyntäminen: Pesäpalloliiton järjestämät alueelliset tapahtumat, seuraillat ja seurakäynnit järjestetään etäyhteydellä tai perutaan toistaiseksi.

Kilpailutoiminta kaudella 2020

Pesäpalloliiton kaikki sarjat alkavat aikaisintaan 1.6.2020. Aluesarjojen valmistelutyö on keskeytetty. Tavoitteenamme on järjestää kaudella 2020 toimivat sarjat kaikilla sarjatasoilla, vaikka joudumme mahdollisesti tekemään muutoksia alkuperäisiin suunnitelmiin. Kohdennamme resursseja työntekemiseen riittävästi, jotta voimme tehdä kokonaisvaltaisesti toimivat sarjajärjestelmät ja otteluohjelmat Pesäpalloliiton alaisiin sarjoihin.

Kolme päivämäärää

Hallitus totesi yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa. Tilanteessa on ehdottoman tärkeää noudattaa viranomaisten antamia määräyksiä ja suosituksia.

Tässä vaiheessa poikkeusoloja määrittävät kolme päivämäärää:

  • 13.4. saakkaAluehallintoviraston määräyksellä mm. yli 10 hengen yleisötilaisuudet on kielletty. Tilannetietoa päivitetään ensi viikolla.
  • 19.4. saakkaHallituksen päätöksellä Uudenmaan maakunnan ja muiden maakuntien välistä liikennettä rajoitetaan 27.3.-19.4.
  • 31.5. saakkaHallitus on suosittanut yli 500 hengen yleisötilaisuuksien perumisen toukokuun loppuun saakka. Parhaillaan hallitus esittää eduskunnalle ravintoloiden, kahviloiden ja anniskelupaikkojen sulkemista, mutta ruokaa voi kuitenkin tilata ja noutaa ravitsemusliikkeestä. Muutokset ovat voimassa 31.5.2020 asti.

Pesäpalloliitto seuraa viranomaisten viestintää ja tiedottaa tehtyjen päätöksen vaikutuksista pesäpalloyhteisön toimintaan.

Lisenssien myynti alkaa 1.4.

Pelaaja- ja tuomarilisenssien sekä -passien myynti alkaa normaalisti 1. huhtikuuta. Aiheesta julkaistaan erillinen tiedote.

Pesäpalloliiton toiminta poikkeustilanteessa

Pesäpalloliitto on käynyt henkilöstönsä kanssa yhteistoimintamenettelyn. Aiheesta julkaistaan erillinen tiedote maanantaina.

Yhdessä eteenpäin

Presidentti Sauli Niinistö ohjeisti suomalaisia: ”Ottakaa fyysistä etäisyyttä ja henkistä läheisyyttä toisiinne.”

Samoin jatkaa pesäpalloyhteisö eteenpäin tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Kerroimme kanavissamme, millaisia tapoja kaikilla meillä on tukea omien kotiseurojemme toimintaa. Seurasydän sykkii kaiken aikaa ja seurapaitapäivää vietetään tällä kertaa kotona ensi tiistaina.

Pesiskaipuu on tietysti hiipinyt kaikkien meidän puseroihimme ja syvälle sisimpään. Pesisromantikkomme Antti Haapasalo tarjoaa epidemiaeskapismia ja lääkettä akuuttiin pesisikävään. Nettilähetys on vapaasti tarjolla kaikille kiinnostuneille taas tänään perjantaina kello 17 alkaen, kun ”Antti katsoo vanhaa pesistä”.

Pesäpalloliiton väki toivottaa koko pesisyhteisölle kärsivällisyyttä ja toistemme huomioonottamista sekä ennen kaikkea terveyttä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa!