Seudullinen maastojuoksucup Eurajoella 12.9.2019

27.8.2019

Tule mukaan kivoihin syksyn maastojuoksuihin! Juoksut hienoilla paikoilla luonnon keskellä eri puolella Raumaa ja Eurajokea. Juoksemisesta saat hyvän kunnon, josta on hyötyä, harrastatpa mitä muuta lajia tahansa.

Maastojuoksu-cup kutsuu juoksemaan

Rauman ja Eurajoen yleisurheiluseurat Rauman Urheilijat, Rauman Työväen Urheilijat, Lapin Tempo, Lapin Salama, Eurajoen Veikot sekä Kodisjoen Kaiku kyllästyivät aleneviin maastojuoksukisojen osallistujamääriin ja löivät hynttyyt yhteen uuden maastojuoksu-cupin perustamiseksi. Kokoavana tahona oli Rauman Urheilijoiden uusi aikuisurheilujaosto puheenjohtajansa Mika Leinon johdolla.

Ideana on tarjota alueen lapsille ja aikuisillekin yhteinen laadukas tapahtumasarja, jossa saadaan paikalla osallistujia myös muiden lajien kuin yleisurheilun harrastajista. Juoksuhan on kuitenkin kaiken urheilun perusta, jonka harjoittamisesta on hyöty lähes kaikissa lajeissa.

Samalla osallistujat pääsevät tutustumaan lähialueiden kuntoratoihin ja polkuihin luonnon keskellä. Esimerkiksi Rauman ensimmäinen tapahtuma on Latumajareitillä kiertäen metsän keskellä sijaitsevan Nasulammen, jonne Rauman Latu on muokannut uuden luontoliikuntapaikan. Viimeinen tapahtuma taas on Rauman ensimmäisellä kuntoradalla Sahamäessä. Vaikka pururata sijaitsee uimahallin vieressä, on se varmaan monelle vielä tuntematon paikka. Myös Kodisjoen, Eurajoen ja Lapin kuntoradat ovat monelle uusia tuttavuuksia.

Tapahtumasarjalla on saatu tukijoita, mikä mahdollistaa esimerkiksi sen, että kaikkien osallistujien kesken arvotaan cupin päätteeksi polkupyörä. Myös kaikki kolmeen osakisaan osallistuneet palkitaan viimeisellä kerralla

Sarjoja cupissa on 7,9, 11, 13, 15 ja 17-vuotiaille sekä aikuisille, matkojen vaihdellessa 500 m:n ja 3 km:n välillä.

Maastojuoksu-cupin tukijaksi on lupautunut mahtavan jääkiekkouran tehnyt Janne Niskala, joka nuoruudessaan ja aikuisenakin on osallistunut paljon juoksukisoihin.

Ensimmäinen kisa käydään Latumajareitillä to 5.9. klo 18 ja kolme seuraavaa viikon välein Eurajoella, Lapissa ja Kodisjoella. Viimeinen kisa palkintojen jakoineen on la 5.10. klo 11. Ilmoittautua tapahtumiin voi paikan päälläkin, mutta myös ennakkoon Rauman urheilijoiden nettisivujen kautta.

Juoksujen ajat ja paikat,

to 5.9. klo 18 Rauma, latumajareitin lähtöpaikalta, Metsätähdentie

to 12.9. klo 18 Eurajoki, Veikkojen maja, Piiponpolku

to 19.9. klo 18 Lappi, Teilinummen kuntorata, Hinnerjoentie

to 26.9. klo 18 Kodisjoki, Kaikulan kuntorata Kodisjonetie 1383

la 5.10. klo 11 Rauma, paikkana talviliikuntahalli, Teollisuuskatu 19

 

Sarjat ja matkat

erikseen tytöt ja pojat (M/N)

7v (2012 ja nuoremmat) n. 500m

9v (2010, 2011) 1 km

11v (2008, 2009) 1 km

13v (2006, 2007) 2 km

15 v (2004,2005) 2 km

17v (2002,2003) 3 km

Yleinen 3 km

M/N 50 v (1969 ja myöh.) 3 km