Hämeen Pesäpallo ja Satakunnan Pesäpallo yhdistävät kilpailutoimintansa

20.1.2011

 Hämeen Pesäpallo ry sekä Satakunnan Pesäpallo ry säilyttävät itsenäisyytensä yhdistyksinä, Länsi-Suomen pesis toimii tavaramerkkinä näiden organisaatioiden konkreettiselle toiminnalle.

Uuden nimen käyttöönotto selkeyttää organisaation toimintaa sekä seurojen että yhteistyökumppaneiden kanssa. Uutta organisaatiorakennetta ja sen yksittäisiä toimintoja lähtee viemään eteenpäin Satakunnan Pesäpallo ry:n uusi toiminnanjohtaja Inga Ärnfors joka otti ohjat käsiinsä vuodenvaihteessa. Ärnfors siirtyy Satakunnan Pesäpalloon Hämeen Pesäpallon palveluksesta, joten molempien alueiden toiminta on hänelle jo valmiiksi tuttua.

”Haaste näiden kahden alueen toimintojen tukemisessa ja kehittämisessä on valtava, mutta olen aina nauttinut vastuusta ja uuden luomisesta. Uskon että tämä yhteistyö on oikea suunta sekä hämäläiselle että satakuntalaiselle pesäpallolle. Yhdessä saamme luotua enemmän ja parempia pesäpalloelämyksiä kaikille jotka lajistamme ovat kiinnostuneita. Odotan innolla mitä työ tuo tullessaan sillä pesäpallo on kovassa nosteessa koko Länsi-Suomen alueella ja ihmiset lajin parissa ovat äärimmäisen innokkaita viemään asioita eteenpäin. Yhdessä lähdemme haastamaan muuta pesäpalloilevaa Suomea.”

Länsi-Suomen Pesiksen alueella toimii pesäpallon parissa 31 seuraa.

Käyttehän kurkistamassa uusia nettisivuja osoitteessa http://www.lansisuomenpesis.fi/