Lauantain ratamestarin mietteitä

Kilpailukeskuksen eteläpuolinen maasto antoi loistavat puitteet vaativien keskimatkan ratojen laatimiselle. Kallioiden päällystät ovat nopeakulkuisia ja rinteet kätkevät uumeniinsa upeita rastipisteitä. Välillä kilpailija voi valita alleen nopean kallion tai polun ja toisinaan taas radat saattavat sukeltaa peitteisempään maastonosaan, jossa suunnistustekniikan on muututtava. Myös maaston kulkukelpoisuutta ja kivikkoisuutta osoittavat merkit on syytä huomioida reitinvalintoja tehdessään. Näin ollen huippusuoritus tässä maastossa vaatii kilpailijalta fysiikan ja tarkan suunnistuksen lisäksi nopeita reitinvalintoja ja kylmäpäisyyttä säätää vauhtinsa oikeaksi radan eri osissa.

Viime aikojen sateet ovat tehneet maastopohjasta raskaamman ja ennen kaikkea kallioista liukkaat. Kisapäivän todennäköinen auringonpaiste tuskin ehtii kovinkaan paljoa kuivattamaan maastoa, Näin ollen, vaikka kiire maaliin onkin kova, tietty varovaisuus on kuitenkin paikallaan.

Peltoja on sateiden edellä puitu kiitettävään tahtiin ja näin ollen valta osa kilpailualueen pelloista on ylityskelpoisia. Käytännössä reitinvalintoihin vaikuttaa ainoastaan yksi puimaton pelto, joka on merkitty karttaan myös kielletyn alueen viivoituksella. Huomatkaa, että myös pellon reunassa (ojan pellon puolella) juokseminen on kielletty.

Kilpailualueen keskellä on kesämökkejä. Mökkien piha-alueille meno on ehdottomasti kielletty. Kartan pohjoisosassa olevan kesämökkitontin ja pellon väliin on kartalla jätetty kannas, jota pitkin on luvallista juosta.

Kilpailukeskuksen vieressä mäen päällä on louhos- ja pienteollisuusalue, joka on merkitty karttoihin kiellettynä alueena. Myös sinne meno on ehdottomasti kielletty. Alue on osittain reunustettu kielletyn alueen nauhalla.

Ratoja laatiessani olen pyrkinyt mahdollisimman hyvin huomioimaan eri sarjojen tasovaatimukset. Kyse on kuitenkin keskimatkan kilpailusta, joka on suunnistuksen kisamuodosta kaikkein teknisin. Näin ollen radoilta löytyy myös vaativuutta ja rytmitystä sopivassa määrin.

Rasteja on maastossa paljon ja lähekkäin, joten tarkastakaa koodit huolella.

Nautinnollisia suunnistuselämyksiä toivottaen,

 

Ratamestari